Suomi Svenska Русский English Nederlands Francais Deutsch Chinese 中文 Ελληνικά In italiano En español Poland ?

Creative Commons License
Tämän teoksen teksti­sisällön käyttö­oikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epä­kaupallinen-Tarttuva 3.0 -lisenssi. Lisätiedot täältä.

Fysiikka » Sähkö

Sähkö

Kuva: Caroline Tresman
Käännetty versio

Metallit johtavat usein hyvin sähköä. Tämä perustuu ajatukseni mukaan siihen, etä metallien atomien ytimistä avautuvat energia-aallot liikkuvat suoraan vierellä olevien atomien ytimiin, eivätkä laajene sektorin
omaisesti joka suuntaan.

Jatkuva laajeneva energiavirta laajenevasta atomin ytimestä laajenevaan atomin ytimeen.

Ehkäpä metallien atomien ytimien välillä on jatkuvasti pienet plasmatornadot.


Näin metallien atomien ytimien välisellä alueella on paljon tyhjää tilaa jossa kolmiulotteisesti laajenevat sähkön energiakimput sopivat tönimään toisiaan nopeasti kohti vähemmän tiheää aluetta tilassa joka ei laajene tai kaareudu.

Metallien laajenevat atomien ytimet ovat aikoinaan laajentuneet toistensa lähelle kylmäfuusioimiön omaisesti. Sen jälkeen ne eivät jaksa työntää toisiaan pois päin toisistaan nopeammin mitä laajenevat/räjähtävät.

Nyt tiheät energia-aallot viereiseen laajenevaan atomin ytimeen riittävät pitämään yllä energiamyrskyä koko ajan ja näin energia virtaa metallien atomien ytimien välillä ohuena energiavirtana.



Lisäys.

Miten tämä liittyy esim. Jupiterin punaiseen pilkkuun? Tuleeko Jupiteria sisään riittävästi energiaa Jupiterin ulkopuolelta?



Vanha versio

Metallit johtavat usein hyvin sähköä. Tämä perustuu ajatukseni mukaan siihen, etä metallien atomien ytimistä avautuvat energia-aallot liikkuvat suoraan vierellä olevien atomien ytimiin, eivätkä laajene sektorin omaisesti joka suuntaan. Esimerkiksi pulsaria kiertävä tähti räjähtää energiaa suoraan kohti pulsaria, ja tällä energialla tähti itse työntyy poispäin kolmiulotteisesti laajenevasta pulsarista. Tuon linkitetyn Tiede-lehden artikkelin kuvassa tähdestä tuleva energia ikään kuin taipuu kohti yhtä aluetta, mutta yhtä lailla pulsarista avautuvat energiakimput putsaavat tähdestä avautuvien atomien ytimistä avautuvaa energiaa mukaansa takaisin kohti tähteä, ja näin tähdestä työntyvät atomit eivät töni toisiaan poispäin toisistaan ja yhdistyvät siten ohueksi nauhaksi, joka jatkaa työntymistään kohti pulsaria.

Kun energia tulee energisenä pienelle alueelle, se saa räjähtämään paljon energiaa pieneltä alueelta. Oleellista on metallien syntymähetki ja silloin vallinnut paine, joka sai metallin atomit toistensa lähelle. Kyseiset atomit eivät avaudu suhteellisesti energiaa juurikaan muualle päin kuin vierellä olevan atomin ytimeen. Toki atomien ytimistä purkautuva energia laajenee liikkuessaan kohti vierellä olevaa atomin ydintä samassa suhteessa, kuin ytimet laajenevat, mutta silti nuo energiapulssit tulevat aina suhteellisesti yhtä pienelle alueelle vierellä olevan atomin ytimeen. Voidaan sanoa, että metallien atomien ytimien välillä on ikään kuin pienet plasmatornadot, joilla atomien ytimet tönivät toisiaan poispäin toisistaan samassa suhteessa kuin laajenevat.

Näin sähkö pääsee liikkumaan metallin atomien ytimien välisellä vähän tiheällä alueella pitkiäkin matkoja nopeasti. Esimerkiksi kullan atomit muodostavat häkkejä, joiden välissä on erittäin vähän tiheää tilaa.

Samoin galaksijoukot muodostavat saippuavaahtomaisia rakenteita. Galaksien ja galaksijoukkojen väliselle alueelle tietenkin jää enemmän sitä energiaa, joka "pysähtyy" sinne, tähdistä avautuvien energia-aaltojen vuorovaikuttaessa toistensa kanssa. Jos tähdistä avautuvat energia-aallot kohtaavat sivulta tulevia toisten tähtien energia-aaltoja, ehtivät fotonit väistää toisiaan avautuvien energia-aaltojen avulla niin, ettei niistä jää energiaa niin paljon tuolle alueelle. Tämä energia, joka jää galaksijoukkojen väliselle alueelle, ei ole mitään ihmeellistä pimeää ainetta.

Tämä ilmiö tietysti liittyy useisiinkin ilmiöihin, kuten kaksoisrakokokeeseen.

Savor

:);):)